30. huhtikuuta 2015

Erään introvertin manifesti

Tänä keväänä on tuntunut olevan eritysen paljon keskustelua introverttiydestä, pääosin Linus Jonkmanin maaliskuussa ilmestyneen teoksen "Introvertit - työpaikan hiljainen vallankumous" tiimoilta. Koen kyllä tuon käsitteen omakseni ja tällaisena keittiöpsykologina olen kiinnostunut persoonallisuudesta ja luonteenpiirteistä, mutta tuon Jonkmanin haastattelut ottaa mua päähän. 

Kustantajan sivuilla kirjailijaa kuvataan kaapista tulleeksi introvertiksi. Myös Apu on kirjoittanut Jonkmanista jutun otsikolla "Introvertin ulostulo", jossa kuvataan kuinka kirjailija tunnustautui introvertiksi esitettyään koko elämänsä ekstroverttiä. Anteeks nyt vaan?!

I restore myself when I'm alone.

Myös Susan Cain on kirjoittanut aiheesta kirjan "Hiljaiset - introverttien manifesti". En ole lukenut kumpaakaan teosta, mutta tämän kirjan esittelytekstissä aiheeseen suhtaudutaan mielestäni paljon järkevämmästä näkökulmasta. 
Introvertit ovat ihmisiä, joita yleensä pidetään varautuneina, ujoina ja hiljaisi­na; ihmisiä, jotka kuuntelevat mieluummin kuin puhuvat, lukevat mieluummin kuin juhlivat, luovat uutta yksinäisyydessä mutta eivät pidä kovaa meteliä itsestään. Ympäristön paine saattaa saada nämä hiljai­set uskomaan, että heissä on jotakin vialla ja toimimaan persoonallisuutensa vastaisesti.
Yes
Kyllä, olen ajatellut että minussa on jotain vikaa, olen toivonut olevani toisenlainen, ulospäinsuuntautuneempi, sanavalmiimpi, kadehtinut ystäviäni, joista kaikki pitävät, joiden jutuille kaikki nauravat, ja joilla oli poikaystävät jo yläasteella. En nuorempana ehkä osannut hyväksyä sitä millainen olen, mutta olen aina tajunnut sen. Ihmettelen, ovatko esimerkiksi tämän Jonkmanin vanhemmat ekstroverttejä, jotka eivät ole ymmärtäneet poikaansa? Mun äiti on aina vastannut mun tuskasteluihin, että hänellä on ollut samanlaista. 
Ehkä juuri siksi olen pitänyt esitelmät, käynyt bileissä, baareissa ja treffeillä, opettanut, hoitanut vieraita lapsia, ollut tuutorina ja isosena, tehnyt asiakaspalvelutyötä hektisessä ympäristössä, esiintynyt tanssilavalla, käynyt kielimatkalla ja hommannut kotiini vaihto-oppilaita. Olen pitänyt useita noista tilanteista ahdistavina, mutta tehnyt ne silti, enkä koe että olisin esittänyt, kuten Jonkman kokee tehneensä elämässään. Olen ajatellut että no, tällainen mä olen, mutta antaa olla. 
Type Posters ~ Inspirational Quotes by Ben Fearnley, via Behance
Ehkä tuossa Jonkmanissa ärsyttää se, että hän (tai toimittaja) yrittää niputtaa kaikki introvertit samaan. Apun haastattelun lopussa on "Introvertin toivelista ekstrovertille". Argh! Ihan kuin kaikki introvertit olisivat samanlaisia ja haluaisivat samoja asioita. Jokaisessa introvertissä on ekstroversion piirteitä ja toisinpäin. Ei persoonallisuus ole mustavalkoista. Ja lisäksi, jokaisella ihmisellä on erilaisissa tilanteissa erilaisia rooleja. On kotirooli, koulurooli, työrooli ja niin edelleen. Niissä voivat painottua erilaiset piirteet. 
Muistan, kun poikaystäväni sanoi minulle seurustelumme alkuaikoina Sähän ootkin oikeesti aika puhelias! Joo, joskus olen. Joskus en ole. Itsensä ymmärtäminen on monimutkainen asia. Pääseeköhän siinä ikinä päätökseen? 

29. huhtikuuta 2015

Filmikuvauksen elvytysajatuksia

Lähden huomenna taas pitkäksi viikonlopuksi Norjaan. En ajatellut ottaa isoa ja painavaa digijärkkäriä mukaan, kun samoissa paikoissa siellä varmaan tälläkin kertaa pyöritään. Kesäkuussa meen vielä kerran käymään siellä ennen kuin mun vanhemmat tulee takaisin Suomeen. Silloin matkaseura on varmaan kuvauksesta enemmän kiinnostunutta tyyppiä kuin tämä vappureissun velipoikani :D 

Sen sijaan mietin, pitäiskö ottaa joku filmikameroista mukaan. En oo pitkään aikaan taas kuvannut filmille, ja löysin kaappeja siivotessa yhden värillisen filminkin. Täytyykin tutkia, onko noissa joku vanha unohtunut filmi sisällä, joka pitäisi kuvata loppuun. Arkena tulee niin vähän kuvattua, eikä kallista filmiä huvittaisi tuhlata ihan mihin tahansa kukkakuviin :D Jos Ruisrockin reissu toteutuu kesällä, meinasin ottaa myös sinne jomman kumman noista muovikameroista matkaan!

Saa nähdä, mihin noista päädyn tällä reissulla. Fisu, diana, vai vähän painavampi filmijärkkäri?

28. huhtikuuta 2015

Kotona


Mikähän siinä ikkunoidenpesuun alkamisessa on aina niin vaikeeta? Rehellisesti sanottuna, nää oli pesty viimeks kaks vuotta sitten. Sitä fiilistä kun se vihdoin oli tehty! Pesin myös kaikki verhot ja päätettiin yhteistuumin antaa olkkarin olla ainakin vähän aikaa ilman. Muutenkin on kyllästyttänyt ne verhot jo kauan ja haluaisin uudet. Toisaalta tuo verhottomus on jotenkin raikas ja nyt kun katson mun Pinterest-kansioon tallentuneita sisustuskuvia, niin harvoissa on verhot. 


En oo pitkään aikaan hommannut mitään sisustusjuttuja, enkä oikeastaan edes miettinyt sellaisia. Paitsi, no, noita olkkarin verhoja, mulla on yhdet tietyt mielessäkin. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, ettei tälle kämpälle nyt voi tehdä enää mitään. Enemmänkin kuin tän asunnon sisustamisesta, haaveilen uudesta kodista, jossa olis enemmän tilaa ja vähemmän tavaraa esillä. Onhan täällä kaikkea pientä, mihin vois puuttua: tuo kuva pitäis oikaista kehyksien sisällä, ruokapöytä pitäis maalata ja tv-taso ärsyttää. Viihdyn täällä kuitenkin ihan hyvin kaikesta huolimatta, ehkä se on kodin merkki?


Mun lempikolo! Tosin, jos olis rahaa ja tilaa, niin ostaisin kyllä isomman sängyn. Viime yönä heräsin ehkä kolme kertaa "mee sinne päin" -käskyihin. Huoh. Tuo on sen kokoinen, että jos toinen ei saa unta, niin sitten pyöritään kyllä molemmat. 

21. huhtikuuta 2015

Motivaatiovaje

Haluaisin kirjoittaa, mutta mitään ei tule. Vaikka enhän mä usko inspiraatioon. Kaikkeen ei vaan jaksa keskittyä, ehkä sitten kohta taas. Tuntuu, että oon täällä blogissa jauhanut vaan samoja asioita, eikä ideoita oo. Siis kuvia neljän seinän sisältä taas. 


Kuinkahan moni enää väkertää näitä perinteisiä valokuva-albumeita? Musta niitä on kiva askarrella. Mun isä harrastaa niitä valmiita kuvakirjoja, mutta musta niitä on niin tylsä tehdä. Haluan kuvat talteen ja järjestykseen muuallekin kuin tietokoneen kovalevylle ja mulla onkin jo aika vino pino näitä albumeita. 


Puolitoista kuukautta sitten juurrutin pelargonian oksaa vesilasissa, ja nyt se sama oksa kukkii! Ihmeellistä. Oispa vielä parveke, jonka kaiteelle ripustaa noita rivi. Myös mun kaktus kasvaa hitaasti, mutta varmasti. 


Tässä ne mainitsemani kurpitsan taimet. Mulla on kunnon puutarha tässä ikkunalaudalla. Nuo on kyllä menossa äidin kasvimaalle.


Meillä on pyörinyt pitkään tekotulppaani toimettomana ja yks päivä askartelin jälleen uuden ovikranssin. En oikein osaa päättää, onko toi ihan hirveä :D


Ja vielä pieniä iloja: äidin pakastimesta luovuttama rasia enon kirsikkasosetta, josta tein kiisseliä. Syön kerman tai maustamattoman jogurtin kanssa. Nam! Välillä loppuu mielikuvitus sen jogurtin kanssa, syön nimittäin jogurttia paljon. Banaanit, mustikat ja viinimarjat on jo aika nähty. Viimeksi ostin kiiviä, mutta hirvee homma aamulla silmät ristissä pilkkoa se :D